Jokainen lomamatkailija tietää, että liikkumisen pitää olla sujuvaa myös lomalla. Hotelliweb on matkailijan asialla ja tämän kertaisessa artikkelissamme pohdimme kaupunkilomalaisen liikkumismahdollisuuksia ja vertailemme mitä missäkin kannattaa käyttää.
Kotimaanmatkailussa monet käyttävät omaa autoa ja liikkuvat sujuvasti paikasta paikkaan itsenäisesti, mutta kaikki eivät halua edes kotimaan kaupunkilomilla rassata päätänsä omanauton tuomista murheista, kuten parkkipaikka ja halutun kohteen löytäminen
Taksi on lomailijan ystävä
Taksi on kaikista helpoin ja vaivattomin tapa liikkua kaupunkilomalla ulkomailla ja suomessa. Taksi ei ole kuitenkaan se kaikista halvin vaihtoehto, mutta ehdottomasti helpoin. Taksi sujuvoittaa todella paljon lomailijoiden liikkumista varsinkin isommissa kaupungeissa, sillä taksikuskit tietävät tasan tarkkaan mihin he ovat sinua viemässä ja sinun ei tarvitse hikoilla navigaattori kädessä seuraavaa risteystä.
Taksi Helsingistä nopeasti
Esimerkiksi Helsingissä taksin käyttäminen onkin todella viisasta, sillä yksisuuntaiset ja ruuhkaiset kadut aiheuttavat turisteille päänvaivaa. Taksin ottaminen tai tilaaminen isoissa kaupungeissa on helppoa ja voitkin kävellä vain lähimmälle taksitolpalle ottaaksesi taksin tai soittaa luotettavalle taksille.
Hotelliwebin valinta Helsingin takseista on taksiPro, joka palvelee sinua nopeasti, sujuvasti ja turvallisesti laadukkailla autoilla. Tilaa taksi helsingistä ja nauti lomastasi ilman kiireitä ja stressiä.
Taksipro hoitaa myös lentokenttäkuljetukset, joten voit tilata valmiiksi lähtö ja tulopäiväksesi taksin juuri sinua varten!
Bussi on edullinen tapa liikkua kaupungissa
Linja-auto on helppo tapa liikkua kaupungissa paikasta paikkaan, mutta huomattavasti hankalempi kuin taksi. Bussit eivät nimittäin vie sinua ikinä perille asti, vaan joudut aina taittamaan loppumatkan jalan tai taksilla. Linja-auto onkin budjetti matkaajan valinta, sillä voit ostaa vaikkapa Helsingissä edullisen seutulipun ja ajella bussilla ympäri Helsinkiä lomasi ajan.
Kannattaa kuitenkin pohtia oman viihtyvyyden ja lomastressin kannalta, että haluaako odottaa bussipysäkillä ja kellottaa lomansa sekä kävellä loppumatkan vai ottaisiko taksin juuri silloin kun sinulle sopii ja tiedät pääseväsi aina suoraan perille asti!
Raitiovaunu – Harvinainen Suomessa
Yksi kaupunkilomailijoitten tapa liikkua on raitiovaunu, joka on vielä hieman harvinaisempi näky Suomessa. Suomessa voit kuitenkin matkustaa edullisesti raitiovaunulla Helsingissä ja Tampereella. Raitiovaunulla matkatessa kuitenkin ilmenee samat miinukset, kuin linja-autollakin.
Raitiovaunuilla on tiettyjä pysäkkejä kaupungeissa, joten pääset aina vain vähän lähemmäksi päämäärääsi, jonka jälkeen esimerkiksi taksi vie sinut perille.
Huomioitavaa onkin, että taksitolppia on usein nimenomaan Linja-auto asemien ja raitiovaunupysäkkien välittömässä läheisyydessä, jolloin taksin ottaminen on helpompaa.
Yhteenveto Mikä on paras tapa liikkua lomalla?
Kuten huomaamme, niin kaikissa liikkumismuodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hotelliweb kuitenkin suosittelee, että mikäli haluat viettää mahdollisimman stressitöntä ja kiireetöntä lomaa, niin valintasi on ehdottomasti taksi.
Taksi toimii varmana valintana niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vaikka Suomessa taksilla ajaminen on monesti kalliimpaa kuin ulkomailla, niin se kuitenkin on kaikista helpoin ja varmintapa olla ajoissa päämäärässä.
Mikäli esimerkiksi olet menossa teatteri esitykseen tai muuhun näytökseen on esimerkiksi linja-autolla liikkuessa todella suuri vaara, että saavut myöhässä paikalle tai joudut juoksemaan loppumatkan, samalla kun näet kuinka etuovella taksista kävelee tyytyväistä porukkaa sisälle.